lauantai 29. lokakuuta 2016

Neuletakki




Neuletakki

Päätimme siskon kanssa aloittaa sukkaprojektien rinnalle jonkun yhteisen projektin.

Teemme usein samanlaisia neuletöitä.

 Sovimme, että aloitamme samanalaisen neuletyön- kuvassa näkyvän neuletakkiprojektin eri värisinä.
ja
 sovimme, etä määrittelemme, milloin neuleen tulee olla valmis 
ja
 hän, joka sovittuun aikatauluun ei pääse, maksaa toiselle pienen euromäärän
 (sellaisen summan kuitenkin, että motivoi valmistamaan neuletakin valmiiksi ensimmäisenä).

*Ohje uusimmasta Novitalehdestä*

*Novita 4/2016 talvi*

Projekti on  aloitettu.

Pari muutosta päätimme yhdessä tehdä heti alkuun:
Ensiksikin vaihdoimme langan toiseen. Ohjeen lanka tuntui jonkin verran karhealta.

 Päätimme kokeilla Novitan Isoveli- lankaa.

*Isoveli-lanka 270, väri 043, erä 2056*
Puikkoina käytämme neuletakin tekemisessä nro 5.

Langan ohje on 5-6 ja takin ohjeen mukaan tein mallitilkun kahdella puikkokoolla; 5 ja 6.
Sain parhaimman mallitilkun käyttämällä puikkoja  nro 5.

Toiseksi päätimme tehdä takista hieman lyhyemmän. 
Takin pituus olisi polven yläpuolelle.

siis tästä lähtee...........ja on lähtenyt........

Pitää mitata ja laittaa siskolle kysymysviestiä, paljonko hän on tehnyt....


Olemmeko kilpailuhenkisiä? 


*Ihanan nopeasti tulee pituutta*



'Max ja minun neuletakkiprojektini*


Nyt on mennyt viikko, etten ole neulonut tätä takkia, mutta miten siskoni???  Onkohan hän edellä minua!?

Onneksi on viikonloppu,  sohvalla loikoilua ja neulomista-

Voih, en ehdikään neuloa, on muutakin.....mukavia juttuja.....

Mutta pitää kyllä ottaa puhelu!

jatkuu..........

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Täällä blogin ääressä taas!







Hei kaikille!

Palaan blogin ääreen pitkän tauon jälkeen.

On ollut paljon kaikkea, joka on vienyt aikaa ja energiaa.

On ollut ihania keväisiä lankahakureissuja Karnaluksiin
ja samalla nautinnollisia herkkuhetkiä hyvissä ravintoloissa
sekä mukavaa kiertelyä ympäri kaupunkia!

*Ihana sininen meri ja taivas*


*Moon*


*Lumoava lamppu Moonissa*
*Klaus*

*maisemia*

*maisemia*
*Vana ema juures*


Tallinnan reissujen jälkeen alkoi pojan häiden valmistelu,
johon hurahti kesäkuun alku.


Vietimme kesäkuun puolessa välissä
 äärimmäisen tunteikkaat ja lumoavat häät!


*Voi niitä kyyneleiden ja nenäliinojen määrää*


*Ihanat nuoret*


Kuukausi sen jälkeen kokoonnuimme toisenlaisiin juhliin.

 Saatoimme  isäni taivasmatkalle. 

Ikävä on,

mutta

 Isäni katsoi aina tulevaisuuteen, niin minunkin täytyy!

Elämä jatkuu......


Nyt on taas käsitöiden ja hieman ehkä opiskelujenkin aika.

Terveyshallintotiede jatkuu
ja hieman Italian alkeita.


Nyt on lankoja hankittu erilaisia käsitöitä varten
 esimerkiksi vaikka lempikohteeseeni sukkiin ja sitten myös neuletakkiin sekä ponchoon.


Jotakin on jo valmistunut kokonaan, joitakin on kesken!

*Austermann Step ja Max*

*Näin onnistuu, ettei tule reikäinen reuna; neulon 3 reunimmaista silmää oikeaa. Loistava idea *

*Alizia*

Ihanat käsityöt....
...................tästä tämä taas lähtee purkautumaan..............