Näytetään tekstit, joissa on tunniste Regia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Regia. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. tammikuuta 2017

Ryppyvarsisukkia



Uuden vuoden jälkeen olen tehnyt siskon pojan tilkkutäkkiä, mutta myös joitakin sukkia olen aloittanut ja sekä  yhdet olen tehnyt valmiiksikin asti sekä uusia  on toki suunnitteilla.

*Seitsemän veljes- lankaa*
Jossain edellisessä tekstissäni laitoinkin jo tämän  ryppyvarsisukan ohjeen.
Kauniin väristä lankaa, hieman kovaa mielestäni.  Teen ehkä liian pienellä puikolla, 3.5.
Ryppyvarsi on kyllä kauniin näköinen jalassa.

Ostin vain yhden kerän lankaa (100g). Ei riitä kahteen sukkaan.
Yhteen sukkaan, vaikka ei ole kovin pitkä varsi, menee 2/3 kerää.
 Piti lähteä kauppaan.
Jotenkin olin tottunut siihen, että kerät ovat 150 g, siksi en tajunnut heti ostaa kahta kerää.


Tämän  sukkatyön rinnalla tein syntymäpäivälahjasukat kummitytölleni.
 Sunnuntaina vietimme ihania 24- vuotis synttäreitä. Juhlia vietetään  vuosittain kummitytön vanhempien luona.

Hyvä traditio ja mukavaa toki, että synttärisankarikin oli paikan päällä.


*Ryppyvarsisukka Regia langasta*

*kantapään silmukoiden kerääminen*
Tämän ryppysukan varren mallineule on seuraavanlainen:

4 s oikein, 4 s nurin 4 kerrosta
4 kerrosta nurin
4 s nurin, 4 s oikein
4 kerrosta oikein

Näitä kerroksia haluttu määrä.

Laitoin sukkaan 64 silmukkaa ja puikot olivat 3.0.

Resoria tein alkuun 4 kerrosta 2oikein, 2 nurin ja sen jälkeen mallineuletta.

Mallineuleen jälkeen kavensin joka puikolla yhden silmukan.

Jatkoin sukkaa 60 silmukalla ja
tein 2 oikein, 2 nurin resosia 10 kerrosta.

Sukan kantalapun tein niin, että kumpaakin reunaan neuloin 4 silmukkaa aina oikeaa.
Kuten kuvassa näkyy, reuna on siisti, eikä tule reikiä.

Koska silmukoita jäi  tuo 60, kavensin kiilakavennukset joka kerroksella, jotta sukasta tulisi kapeahko.

Sukka mahtuu siten hyvin talvisaappaisiin.

Sukat päätyivät synttärisankarille ja on aika ottaa seuraava lankakerä käyttöön.

Päätin tehdä tuon Seitsemän veljes- lankasukkien rinnalla Austermann Step 6 langasta ryppyvarsisukat itselleni.


*Austermann Step 6*

Ohjetta tähän Step 6 - langan ryppysukkaan minulla ei ole, mutta lähtisinköhän 64 silmukalla varteen ja sen jälkeen kavennan ehkä sukkaosaan niin, että jäljelle jää 56 silmukkaa.

Katsotaan, onko tämä hyvä lanka tähän; vaihdan tarvittaessa johonkin toiseen lankaan.

 Lankakeriä on joka paikassa ja uusia ihania pitää ostaa; voisin kohta perustaa nettikaupan kotilangoista.

Onko kellään muulla neulojalla tällaista ilmiötä??




keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Kaikkien projektien rinnalla teen perussukkia





Sukkia

Paljon on erilaisia projekteja, joista olen aiemmissa teksteissä kirjoittanutkin mm.
neuletakki- ja tilkkutäkkiprojektit.

Neuletakki ei etene. Lanka on kuitenkin liian karheaa ja takista tulee liian painava.
 Voipi olla, että se projekti loppuu ja 1 kg lankaa päätyy sukkiin ja lapasiin. 
Joskin en ole koskaan vielä Novtan Isoveli-langasta tehnyt sukkia; tuleeko hyviä? 
täytyypä kokeilla........
Tilkkutäkkiprojekti on tärkeä, koska se on siskon pojan torkkupeitto ja hän on itse pyytänyt siihen jatkoa (siitä kirjoitinkin edellisessä tekstissäni).


Mutta sukat kiinnostavat ja tällä kertaa vain ihan tavallisia perussukkia.

Tässä kuvassa on Seitseman Veljes- joululanka. 
Sain siskoltani tuliaiseksi kerän tätä ja piti heti aloittaa sukan neulominen, vaikka muitakin töitä on kesken.

*Seitseman veljes- lankaa*

Minua pyydettiin neulomaan kollegalle sukat.
Viikonloppu oli aikaa. Pohdin, ehdinkö?

Perjantaina loikoilin illan sohvalla TV: tä katsoen ja hups; yksi sukka tuli valmiiksi. 

Tein Regia- sukkalangasta. Puikot 3,5 ja silmukoita 52 s.
Resori on perus 2o, 2n ja vahvistettu kantapää.
 Kantapään molemmissa  reunoissa neuloin 3 reunimmaista silmää oikein.
 Kun kerää silmukat kantapään reunoista, ei tulee reikiä.
Se on hyvä keksintö. 

Lauantaina ja sunnuntaina menoa. 

Onneksi sunnuntain kyläpaikka oli sellainen, jossa voin istua sohvalla sukkaa neuloen. 

*Perjantain tilanne*
*Sunnuntai- illan tilanne*
 
Tässä rinnalla minulla on yksi jämälankasukkaprojekti.

Olen tehnyt muutamia sukkia Austermann Step 6 - langasta ja jäi  kolmet pienet kerät  Austermann Step 6- lankaa jäljelle ja katsoin, että niitä  yhdistämällä saisi hyvät sukat.
Austermann Step 6- langassa käytän puikkokokona 3,5 ja silmukkamärä on hieman suurempi kuin esim. Novitan Nalle- langassa.

Perussukassa on  56 s ja , jos teen esimerkiksi valepalmikkoa sukan varteen, laitan 60s.


*Jämälankasukkaprojekti*
*Austermann Step 6*
Muutamia valmiita sukkapareja, joita olen tässä lähiaikoina tehnyt.

*Seitseman veljes- lanka*
*Austermann Step*


Suurin osa on jo lähteneet maailmalle. Keskeneräisiä on ja tulee aina olemaan.
Jos löydän jonkun ihanan langan, päätän tehdä itselleni sukat, mutta yleensä ne päätyvät jollekin muulle.
 Mutta sukkia on mukava tehdä. Teen edellenkin lähes perussukkia, käytän  vain erilaisia lankoja. 

Facebook villasukkaryhmän sukat ovat aivan ihania katsottavia, mutta minä jatkan perusversioilla.

Hyvää sukkien kudontahetkiä kaikille.........minun pitäisi  ottaa välillä opiskelumateriaalit esille........mutta  pari kerrosta vielä!!!!

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Lankakaupan haku Dysseldorfissa jatkui ja jatkui...


Kävelin ristiin rastiin Dysseldorfin vanhaa kaupunkia ja lankakauppaa ei vaan löytynyt.

Mietin kävellessäni, mistäköhän paikalliset hankkivat neulomistarvikkeensa?

Odotin, että löydän pienen  liikkeen, jossa seinät ovat täynnä hyllyjä, joissa on mitä kauniimpia lankoja ja tarvikkeita, ehkä jopa kahvila liikkeen yhteydessä, jossa "neuloosiin sairastuneet kokoontuvat yhteen nauttimaan yhdessä tekemisestä ja vertaistuesta".

*Hain siis omaa haavettani*

Kävin pohtimassa jatkotoimenpiteitä lumoavassa kahvilassa Gut & Gerne. Tämä kahvila on suklaapuodin yhteydessä.

*Gut & Gerne*



 Yleensä tämä kahvila on ollut aivan täynnä, mutta onneksi sain nyt tilaisuuden nauttia kahvilan antimista;
Taivaallisesta suklaajuustokakusta ja teekupposesta.



Päätin jatkaa neulomista kotona ja jatkaa kaupungissa kiertämistä.


*Oberkassel*

*Oberkassel*
*Vanhaa kaupunkia*
*Vanhaa kaupunkia*
*Kevään merkkejä*

Kotia kohden.....








 
Kotona jatkoin neulomista.

Kiinasta tuotetusta Alpakkalangasta aloitin hartiahuivin tekemisen.

Teen kahdesta väristä sen.



Sukkapuikoille löytyi kotoa lanka.
Schachenmayr Regia, 6- säikeinen by Arne & Carlos.
75% villaa, 25% polyamidia. Puikot kooltaan 3-4.
Pesu koneessa max 40 astetta.

Laitan linkin tähän, jota itse hyödynnän paljon. Sieltä löytyy hyvin tietoja, kuinka paljon silmukoita laitetaan perussukkiin riippuen eri langoista.



Teen täysin perussukkaa tällä kertaa ja 
käytän 3,5 numeroisia puikkoja, joita olen tuottanut Kiinasta.



Neulominen jatkuu....

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Muutosjohtajuus, perussukka, muurahaispolku vai korinpohja?


 

Mitä tekisi, ottaisiko haltuun muutosjohtajuuden vai hehkuvan värisen perussukkatyön vai haasteellisemman muurahaispolun vai korinpohjan?

Töitä on kesken useampia ja tuo johtaminenkin on aivan levällään.



*Muutosjohtajuus vai neulominen*
*muurahaispolku*
*korinpohja*

Tietokone on auki ja oikea tiedostokin esillä, mutta

  ensinnäkin on vaikea valita, mikä näistä kolmesta sukkatyöstä olisi se tämän hetken juttuja
 hankalinta on tietty  päättää, onko se muutosjohtaminen vai neulominen.
 Jokainen voi miettiä, mitä valitsin?

Muutosjohtajuus pitää ottaa haltuun, 
koska kirjallisella työllä on annettu viimeinen palautuspäivä. 

Tämä opiskelu työn, perheen ja harrastusten lomassa vaatii ajankäytön hallinnan osaamista,
 mutta se ei ole helppoa. 
Koska intohimoni ovat langat ja puikot, tämä yhtälö ei ole helppo.

Kahdet sukat ovat tässä muutosjohtajuustyön edetessä myös valmistuneet. 
Perussukat ja korinpohjavartiset sukat.
 Muurahaispolkuvartinen sukka odottaa vielä paria.

Myös muutosjohtaminen on purkissa.

*Drops Fabel*

*Regia*



Laitan ohjetta, miten olen tehnyt korinpohja- ja muurahaispolkuneuleet sukan varsiin. Muutosjohtajuusteoriakin tarvitsee avaamista.

*Korinpohjavarsi*
3 oikein, 3 nurin 6 kerrosta
6 krs oikeaa
3 nurin, 3 oikein 6 kerrosta
6 kerrosta oikeaa
Näitä kerroksia toistetaan niin kauan kuin haluaa


*Muurahaispolku*

Muurahaispolku on myös nimeltään Lamellineule, 
mutta yleisimmin sitä varmaan kutsutaan muurahaispolku- nimellä.
1.       kerros   2 oikein, 2 nurin
2.       kerros   langankierto, 2 oikein yhteen, 2 nurin
3.       kerros   2 oikein, 2 nurin
4.       kerros   2 oikein yhteen, langankierto, 2 nurin

Näitä kerroksia toista haluttu määrä.





Tähän sukkaan harjoittelin myös hieman uudenlaista tekniikkaa kantapään tekemiseen.
Tein vahvistetun kantapään, kuten yleensäkin, mutta neuloin 3 reunimmaista silmää aina oikein. 
Tällä mahdollistuu se, ettei tule niin helposti reikiä, kun kerää reunasta silmiä.

Ja näin on. Tästä eteenpäin teen aina 2-3 reunasilmää oikealla, 
koska minulla jää paljon  vähemmän reikiä.


*Muutosjohtaminen*
Muutosjohtaja kykenee oppimaan koetusta ja tekemään jatkuvaa arviointia. Hänen on oltava valmis muuttamaan myös omaa ajatteluaan silloin, kun se ei johtanut tyydyttävään lopputulokseen.….

….jatkan neulomista ja johdan itseäni muutoksissa…..